Pian kaksi viikkoa on nyt vierähtänyt siitä, kun Omena saapui sulostuttamaan laumaamme. Ja täytyy sanoa, että vauhtia on ollut välillä jopa niin, että heikompaa hirvittäisi. Suurimmaksi osaksi vauhdista ovat huolehtineet Nanni ja Omena, joiden ulkoilut lähes poikkeuksetta kuluvat juosten peräkanaa pitkin pihaa, painien, lelua toiselta ryöstäen ja toiselle ”ärhennellen”. Touhu on välillä melko hurjan näköistä, kun Omena roikkuu Nannin parassa. Omena siis opettelee terhakkaasti koirana olemista, ja samalla Nanni saa hyvää liikuntaa, mielenvirkistyksestä puhumattakaan. Omena ei kyllä ihan vielä ole hoksannut, ettei samaa otan-kunnon-vauhdin-ja-juoksen-kita-ammollaan-suoraan-toisen-kylkeen -taktiikkaa ehkä kannattaisi kokeilla Peppiin. Onneksi Peppi on toistaiseksi tyytynyt murisemaan ja irvistelemään ja haukkuen ajamaan Omenan kauemmaksi.
Viime viikko kului kyllä muutenkin varsin vauhdikkaasti, uusia asioita tuli opeteltua ja opetettua oikein kunnolla. Maanantaina alkoivat koirien yksinoloharjoitukset, kun isäntä ja emäntä jättivät koirat röyhkeästi yksin ja kävelivät lähikauppaan ostamaan itselleen jäätelöä. Ihan hienosti yksinolo sujui, ja isäntäväen palatessa kotiin Omenakin oli liittynyt tervetulohaukkujien kuoroon. Sen oppimiseen ei siis kauaa tarvittu. Muutenkin yksinolot ovat sujuneet hyvin (lattialle ilmestyviä lätäköitä ja kasoja lukuunottamatta), paitsi tiistaina, jolloin Omena oli muiden perässä kiivennyt yläkertaan, eikä ollut päässyt sieltä alas. Aikamoinen huuto ylätasanteelta kuului, kun kotiuduimme. Onneksi Omenalla ei kuitenkaan ollut mitään hätää. Nyt rappusissa kulkeminen alkaa jo sujua, joten samanlaista jumia sille tuskin toiste tulee – eikä se ole kyllä toiste yksin yläkertaan kiiven
nytkään.
Automatkustustakin on harjoiteltu nyt useampaan otteeseen. Meillä on auton takatilasta rajattu verkolla koirille oma tila, jossa Peppi ja Nanni ovat matkustaneet vapaina. Omena on tarkoitus totuttaa matkustamaan myös häkissä (nyt pentuna yksinomaan siellä, sillä se mahtuisi rajausverkosta läpi), ja niinpä se onkin matkustellut siellä. Ensimmäisellä kerralla Omena piippaili alkumatkasta n. viiden minuutin ajan, mutta sen jälkeen se on matkustanut kuin vanha tekijä. Peppi ja Nanni alkuun vähän vierastivat hieman kilisevää häkkiä, mutta tottuivat siihen kyllä.
Koko porukan ensimmäinen yhteinen automatka suuntautui keskiviikkona Jyväskylään (ajomatka suuntaansa n. 2 tuntia), jonne meidät oli kutsuttu ystävän mökille savusaunomaan. Paikka oli ihana, myös koirille, sillä ne saivat juosta mökin ympäristössä mielin määrin. Ja kyllä ne juoksivatkin. Peppi suoritti heti alkuun naamioitumisen, eli se pyöri itsensä mutaiseksi ja risuiseksi. Käppänäneidit rymysivät metsässä hieman siistimmin, mutta niillä olikin hienot hyttyshaalarit. 🙂
Nannin haalari koki kyllä kovia, niin kuin koko koirakin. Savusaunasta pääsi uimaan suolampeen, ja Peppi ja Nanni olivat kovasti kiinnostuneita isännän uintireissuista. Koirat juoksivat lampea ympäri seuraten, missä isäntä uiskentelee. Yhdessä kohtaa Peppi oli loikkinut edeltä, ja kun Nanni tepsutti perässä, ei sen tassujen alla ollutkaan turvemätästä, vaan se putosi lampeen. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, ja läpimärkä koira kömpi kuiville rientäessäni hätiin. Hetken aikaa se oli hieman onnettoman oloinen, mutta saatuaan itseään vähän kuivateltua (ja rapsututettua) se jatkoi touhuamistaan. Uimareitakin se rohkaistui uudelleen seuraamaan, mutta nyt se kiersi lampea kuivemman maan kautta.
Savusaunasta koirat eivät päässeet nauttimaan, mutta myös minua ne kovasti vahtivat, etten vain häviä saunasta mihinkään, ja että varmasti osaan uida. Eipä ollut kaukana, ettei Nanni olisi laiturilla uintiani vartioidessaan keikannut uudelleen veteen. Onneksi ei.
Omena tuntui nauttivan mökkeilystä kovasti, kun sai juoksennella risukoissa ja haistella uusia hajuja. Mutta ihan parasta sen mielestä olisi ollut kaivella hiekkaista maata, ja mielellään vähän maistellakin löydöksiään. Mökkeily kuitenkin väsytti sitä sen verran, että kun se lopulta malttoi rauhoittua niin paljon, että saatoin laittaa sen pyyhkeillä itikkasuojattuun häkkiin nukkumaan, niin se veteli monen tunnin unet. Tulipahan harjoiteltua sitäkin, nukkumista häkissä, kun ympärillä on hälinää ja touhua.
Perjantaina vietettiin Nannin 3-vuotissynttäreitä. Meillä on ollut perinteenä tarjota koirille synttäreiden kunniaksi nakkikakkua (yleensä se on ollut peruspuuroa, jossa on ollut pystyssä nakkeja), siitä on sitten saanut nauttia sekä sankari että toinen koira juhlavieraana. Tänä vuonna Nanni ei saanut nakkikakkua, vaan sen synttäriateria oli mustaamakkaraa. Olimme aamupäivästä käyneet Nikon kanssa Tammelantorilla mustamakkarabrunssilla, ja sieltä tarttui mukaan myös mustaa musteille (hintaa huimat euron puoli kiloa). Hyvin kelpasi Nannille ja Pepille, saipa Omenakin pienen murenan oman ruokansa pinnalle. Taisivat isommat koirat syödä tuota ”kakkua” vielä lauantainakin.
Sunnuntaina kävin Omenan kanssa naapurissa tutustumassa heidän shelttiinsä Ricoon. Omenan mielestä Rico oli aluksi suunnattoman pelottava (olihan se ihan väärän värinen ja kauhean karvainen) ja se piti hurjaa huutoa. Rico suhtautui Omenaan kiinnostuneen kärsivällisesti: kun Omena alkuun ei lämmennyt sen lähentymisyrityksille vaan pakeni emännän selän taakse, niin se aikansa yritettyään jätti Omenan rauhaan ja poistui omiin touhuihinsa. Aikansa asiaa emännän sylin turvassa harkittuaan – ja nukuttuaan pienet neuvoa antavat unoset – Omena uskaltautuikin ensin haistelemaan naapurin asuntoa ja sitten takapihalla jo Ricoakin. Rico oli onneksi kattanut takapihalle makoisan luukattauksen, ja niitä haistelemalla ja maistelemalla tuli kuin puoli vahingossa seurailtua Ricon touhuja. Meidät on 
kutsuttu kyläilemään uudestaankin, eiköhän Omena noin herrasmiesmäisen naapurinkoiran kanssa vielä hyvinkin ystävysty.
Tämänkertaiset kuvat on otettu Omenan kasvattajan luona silloin, kun olimme sitä kotiin hakemassa. Ensi kerralla sitten vähän uudempia kuvia.
