Metsään mentiin

Nanni metsässä

Nanni metsässä © Riikka Vallisto-Paulanne

Viimeksi, kun Omena oli näyttelyreissussa, eli pari viikkoa sitten, sattui yksi tämän syksyn harvoista kauniista päivistä, ja niinpä päätimme lähteä Nannin ja Pepin kanssa käymään metsäkävelyllä. Ajatus oli, että koirat pääsisivät hömpöttelemään vapaana pitkin metsää ja me etsisimme sieniä.

Koirien osalta reissu menikin varsin nappiin. Autoilimme kotoa vähän matkaa tuttuun paikkaan, missä saa auton yleensä hyvin parkkiin. Nyt joku muukin oli saanut päähänsä lähteä nauttimaan auringonpaisteesta, joten autoja oli aika lailla, mutta sekaan mahduttiin. Koirat laitettiin aluksi hihnaan, mutta heti kun päästiin tieltä ja polulta metsän puolella, ne pääsivät kirmailemaan vapaina. (Toki olimme koko ajan seurailleet, ettei muita kulkijoita näkynyt eikä kuulunut, meillä on onneksi yleensä vähän muista poikkeavat reitit.) Ja kyllä ne sitten kirmailivatkin, metsässä juoksentelu ja sammalikossa kieriskely on varsinkin Pepin kakkossuosikkipuuhaa heti syömisen jälkeen, ja kovasti Nannikin perässä viilettää.

Peppi "vartioi"

Peppi "vartioi" © Riikka Vallisto-Paulanne

Meillä ei sienien etsiminen sitten sujunutkaan, tai sieniä kyllä löytyi, mutta ei sellaisia, mitkä oltaisiin syötäviksi tunnistettu. Aikamme ympäriinsä etsittyämme päädyimmekin sitten poimimaan puolukoita, joita saatiin jopa pakkaseen laitettavaksi asti. Oli hauska samalla seurailla koiria, kun kuljimme Nikon kanssa vähän erillämme. Välillä ei näkynyt kumpaakaan koiraa pitkään aikaan, kun ne pyörivät enemmän toisen luona, ja sitten taas jompi kumpi tai molemmat tulivat tarkistamaan, että mitäs se emäntä puuhaakaan.

Puolukkasaalista

Puolukkasaalista © Riikka Vallisto-Paulanne

Kuvista ei taaskaan tullut mitenkään erityisen hyviä, Peppi ei malttanut pysyä paikallaan, tai ei ainakaan niin, että naama olisi ollut kuvaajaan päin. Ja Nanni yritti koko ajan työntää nenäänsä kiinni linssiin. Mutta joitain kuvia kuitenkin sain, ja mukavaa oli, kun oli lämmintä ja kuivaa. Oli kyllä aika väsynyttä porukkaa, sekä koirat että ihmiset, kun kotia päästiin. Eikä edes tuotu mukanamme yhtään hirvikärpästä! Kotona sitten koirat saivat sapuskaa ja immeiset jätskiä ja puolukkaa, kyllä kannatti lähteä!

 

This entry was posted in Yleistä and tagged , , . Bookmark the permalink.