On aina niin mukava seurata, miten pienestä nuo koirat saavat keksittyä iloa elämäänsä. Omenan ja Nannin kestoilonaihe on tietysti painiminen, sitä ne voisivat tehdä loputtomiin – ja välillä kyllä tuntuu, että niin ne tekevätkin, ulkona ja sisällä, ennen ruokaa ja ruuan jälkeen, nukkumaan mennessä ja heti herättyään…
Nyt syksyn tullen Omena on saanut suurta iloa myös putoilevista lehdistä, niitä on kiva syödä ja jahdata. Varsinainen autuus tulee kuitenkin isännän juuri häntä varten haravoimista lehtikasoista, joihin on ihana syöksyä täyttä vauhtia pää edellä mylläämään tai käydä köllimään ja pureskelemaan mukavasti tarjolle kasattuja lehtiä.
Omena on pienen ikänsä ollut kiinnostunut kasvillisuudesta muutenkin, kaikkia kasveja pitäisi päästä maistamaan, ja juhlapäiväksi päivä muuttuu, kun isäntä tai emäntä oikein häntä varten nostaa kasveja maasta ja heittelee niitä houkuttelevasti häntä varten pitkin pihaa (lue: kitkee rikkaruohoja). Tänäänkin Omena oli löytänyt juurineen irti nostetun voikukan, sitä se roikotti suussaan ja juoksi täyttä vauhtia pitkin pihaa lehdet vain lepattaen. Sisällekin se ois pitänyt saada tuoda. Harmi, ettei mulla tälläkään kertaa ollut kameraa mukana, touhusta olisi saanut aivan mahtavan videonpätkän. 🙂
Yksi pieni ilo Omenalla on kyllä sellainen, ettei se paljoa ihmisiä naurata. Omena on nimittäin todella kiinnostunut housujen lahkeista ja paitojen ja hameiden helmoista. Ja kun sen kiinnostus näkyy puremisena ja hyppimisenä, niin pukeutuminen sen läsnäollessa on välillä aikamoista taiteilua. Yhteen (lähes uuteen) paitaan ja yksiin (jo todella vanhoihin) pyjamahousuihin se on jo saanut revittyä reiät, täytyy toivoa, että enemmiltä vahingoilta vältytään ja pikkukoirakin pikkuhiljaa oppii, että emännän pureminen ei olekaan ok, vaikka olisi kuinka innoissaan.
Sain muuten viime viikonloppuisen metsäreissun kuvatkin viimein koneelle, metsäily on kyllä myös yksi meidän koirien pienistä suurista iloista. Ja Pepille erityisesti rölliminen (pyöriminen) sammalikossa/jäkälikössä/turpeessa… Mitä kosteampaa ja roskaisempaa, sen parempi. 🙂 Sitä voi sitten tietysti miettiä, kuinka mukavaa se(kään) on näin omistajan näkökulmasta. Näihin tunnelmiin lopettelen tällä kertaa, toivottavasti syksy tarjoaa vielä paljon komeita syyspäiviä kulkea metsässä, painia pihamaalla, jahdata lehtiä ja kyyditä erinäisiä rikkaruohoja.
